Instituutin uusi harjoittelija: Antti Rinta-Filppula

Instituutin uusi harjoittelija: Antti Rinta-Filppula

Instituutilla on uusi harjoittelija! Esitimme Antille viisi kysymystä koskien Venäjän kieltä ja kulttuuria.

19. tammikuuta 2022
Kirjoittaja: Suomen Pietarin instituutti

Antti Rinta-Filppula, 25, Tampere

Miten kiinnostuksesi Venäjään ja venäjän kieleen kehittyi?

Tähän kysymykseen törmään melko usein milloin sukulaisten, milloin satunnaisten uusien tuttavuuksien taholta - niin suomalaisten kuin venäläistenkin. Tavallaan minusta tuntuu, että kiinnostus Venäjään ja venäjän kieleen kehittyivät pikkuhiljaa matkan varrella. Lapsena minua kiehtoi ottaa selvää maailman eri kolkista ja niiden kulttuureista, ja opettelinpa aikani kuluksi jopa kaikkien maailman maiden liput ja pääkaupungit. Muistan, kuinka itäinen Eurooppa ja Venäjä näyttäytyivät maantieteellisestä läheisyydestään huolimatta jotenkin kaukaisilta ja eksoottisilta, mutta olivat silti harva se päivä läsnä mediassa. 2000-luku oli myös aikaa, jolloin venäjän kieltä kuuli suomalaisten kaupunkien kaduilla yhä enemmän, ja siksi kieli ujuttautui omaan elinympäristööni ikään kuin huomaamatta. Vähitellen minussa heräsi halu haastaa itseni tutustumaan tuohon kauniilta kuulostaneeseen kieleen ja selvittämään, miten ihmiset rajan toisella puolella oikein elävät.  Kahdeksannella luokalla yritinkin ottaa valinnaiskieleksi venäjän, mutta vähäisen opiskelijamäärän vuoksi ryhmää ei muodostunut. Myöhemmin mennessäni lukioon asia korjaantui, ja aloitin lukemaan venäjää nollasta. Persoonallisten ja asiansa osaavien opettajien luotsaamana saavutin jonkinlaisen peruskielitaidon ja sain myös oikeita maistiaisia Venäjän-matkailusta, mikä innoitti minut hakemaan yliopistoon lukemaan venäjän kieltä. Siltä tieltä ei enää paluuta ollutkaan ja, kuten usein tapahtuu, nälkä kasvoi syödessä. Syväsukellus venäjän kieleen ja kulttuuriin niin teorian kuin käytännön tasolla sytytti toden teolla kipinän, joka ei tänäkään päivänä, jo valmistuttuani, näytä hiipumisen merkkejä.

Suomessa vallitsee Venäjästä vahvoja mielikuvia. Mistä stereotypioista olet samaa, mistä eri mieltä?

Usein suomalaisten kokemukset Venäjästä ovat valitettavan negatiivisia ja pohjautuvat yksittäisiin sattumuksiin, jotka yleistetään koskemaan koko kansakuntaa. Varmasti yleisin kuulemani stereotyyppi liittyy töykeisiin käytöstapoihin, mikä ei oikeastaan ole totta lainkaan. Vaikka venäläiset toki pitävät oikeuksistaan kiinni (mikä on luonnollista, kun kanssakulkijoita on yli 140 miljoonaa), eivät liiemmin aloita keskustelua tuntemattomien kanssa tai hymyile vastaantulijoille, saattavat he silti tarjota apuaan ventovieraallekin hanakammin kuin suomalaiset ikinä. Venäläiset myös välittävät perheestä ja ystävistä aivan erityisellä tavalla. Siinä missä suomalainen lähinnä taputtelee olalle, kun tuttava avautuu hankalasta tilanteestaan, venäläinen ruotii tilanteen perin pohjin ja kutsuu vielä kotiinsa teelle. Venäläiset ovat erittäin sydämellisiä ihmisiä. 

Joskus kuulee myös puhuttavan, että Venäjä olisi jotenkin takapajuinen maa. Vaikka hieman rempallaan olevat lähiöt tai katujen talvikunnossapito saattavat hätkäyttää, Venäjä on todellisuudessa mielenkiintoinen sekoitus modernia ja kehittynyttä sekä vanhaa neuvostoajan perintöä, joka itsessään ei sekään tee maasta takapajuista. Harvat esimerkiksi arvaavat, mihin kaikkeen Venäjällä on olemassa mobiilisovellus tai mitä kaikkea voikaan parilla klikkauksella tilata suoraan kotiovelleen.

Mikä sinua erityisesti kiinnostaa venäläisessä kulttuurissa? 

Kiinnostavaa kulttuuria on Venäjällä niin paljon, ja kansallisuuksien kirjo on niin laaja, että puhtaasti venäläisen kulttuurin sijasta puhun monesti mieluummin Venäjän kulttuurista. Esimerkiksi ollessani vaihdossa Kazanissa tutustuin jonkin verran myös tataarikulttuuriin. Toisin sanoen maan kulttuurinen monimuotoisuus viehättää. Minua ovat aina kiinnostaneet myös venäläisten juhlia ja arkielämää koskevat  perinteet ja uskomukset. 

Venäläisessä kirjallisuudessa olen mieltynyt nykykirjailijoihin, kuten Anna Starobinetsiin ja Roman Sentshiniin, mutta myös klassikkokirjailijoiden, kuten Ivan Turgenevin, teoksiin. Musiikillisesti venäläinen rock on ollut aina lähellä sydäntäni, vaikken perinteisesti ole rock-kansaan kuulunutkaan. Nykyään maassa tehdään myös runsaasti laadukasta pop-musiikkia, johon sekoittuu myös muita genrejä. Elokuvien osalta neuvostokomediat iskevät usein lujaa, ja  suosikkejani ovat mm. elokuvat Työpaikkaromanssi (ven. Служебный роман, 1977) ja Kolme plus kaksi (ven. Три плюс два, 1963). Viime aikoina ilmestyneistä elokuvista olen syvästi vaikuttunut Andrei Zvjagintsevin lohduttomista, mutta taitavista teoksista.

Onko sinulla suosikkisanaa venäjän kielessä? Jos on, mihin se liittyy?

Yhtä henkilökohtaista suosikkia minun on vaikeaa nimetä, mutta venäjän kielen opettajana ja kieleen teoreettiselta kannalta tutustuneena minua kiehtovat erityisesti sanat, joista löytyy suomen kielelle vieraita foneettisia elementtejä, kuten пыль (suom. pöly) tai пышный (suom. kuohkea, ilmava). Kauniisti sointuvan taka-i:n omaksuminen tuottaa suomalaisille opiskelijoille varmasti eniten vaikeuksia, kuten myös konsonanttien liudentaminen, mutta sitäkin ilahduttavampaa on huomata kehitys, joka venäjänopintojen edessä tapahtuu. Yksi suosikeistani on toki myös sana защищающийся (suom. puolustava).

Mitkä ovat venäläisen keittiön suosikkiruokiasi?

Ehdottomasti borssikeitto ja kaalipiirakat, joita tämän tästä valmistuu myös omassa keittiössäni. Pelmenit ovat toki myös klassikko, jota ei voi listalta unohtaa. Tatarstanissa vieraillessani ihastuin myös riisillä, rusinoilla ja rahkalla täytettyihin gubadja-leivoksiin, ja kaukasialaisesta perinteestä Venäjälle ajautunut hatsapuri lukeutuu sekin ehdottomiin suosikkeihini.
 

Kategoriat